Agit-Cirkin Tenho – Kuin vanhoja valokuvia elävänä

Agit-Cirkin esitys Tenho on vetänyt marraskuisena perjantaiaamuna Stoan salillisen täyteen pikkukoululaisia sekä muutamia yksittäisiä aikuiskatsojia. Voimamies ja trapetsinainen aloittavat hiljaisuuden vallitessa. Alussa äänimaailma syntyy pelkästään vetohihnojen natinasta, kun voimamies kiskoo omalla voimallaan naisen ja hänen trapetsinsa yläilmoihin, sekä muutamista hiljaisista hop-merkkiäännähdyksistä. Työn ääniä.

Myöhemmin mukaan tulee myös hyvin numeroita luonnehtiva musiikki vahvistamaan tempun vaiheiden dramaturgiaa, kuten trapetsinumeroiden virtaavuutta ja tuolitornin kohoamista riskirajoille.

Yhtä harkitun pelkistynyt on esityksen visuaalinen ilme: ruskeaa, mustaa, sinisen harmaata. Poikkeuksellisena väripilkkuna akrobaatin kirkkaanpunaiset säärisuojat. Maanläheiset, rauhalliset sävyt piirtyvät hyvin esiin valkoista lattiaa vasten tarkasti lämminsävyistä valoa ja pimeyttä annostelevan valosuunnittelun (Ainu Palmu) ansiosta.

Tenho on taitavasti rakennettu kokonaisuus, joka suuntaa huomion olennaisuuksiin osoittelematta, mutta ennen kaikkea jättämällä esityksestä pois kaiken turhan kuorrutuksen, koristelun ja kosiskelun. Ne olennaiset ovat voiman käyttö ja sen näyttö sekä akrobatia useammassa muodossa: trapetsilla, lattialla, tuoleilla sekä huipentumana pariakrobatiana. Ponnistus ja keskittyminen saavat näkyä – tai oikeastaan, ne ovat melkeinpä pääosassa. Lisäksi huomion kohteeksi poimitaan muun muassa hartsijauhopilvien pölähdykset. Kuin vanhoja, sirkusaiheisia valokuvia eloon herätettynä, menneen – ei ehkä koskaan sellaisenaan olleen – maailman lumoa.

Dramaturgia muodostuu voimailu- ja akrobatiajaksojen vuorottelusta, joissa akrobaattiparin puoliskot, Jenni Lehtinen ja Sasu Peistola ovat vuoronperään solistina ja toinen hänen avustajanaan. Myös avustajan osuus tuodaan kuitenkin usein esiin niin, ettei solistista muodostu itseriittoista yksintoimijaa. Kun viimeinen jakso tuo Lehtisen ja Peistolan yhteiseen duettoon, yleisö tunnistaa sen epäröimättä esityksen huipentumaksi ja intoutuu antamaan spontaaneja väliaplodeja temppujen huippukohdissa vaikkei niitä erityisesti odotetakaan.

Tarinaa Tenho ei tarvitse, se luo oman maailmansa sirkustaitojen varaan, niiden esittäminen on esiintyjien näyttämöllä olon peruste. Esiintyjille ei myöskään rakenneta roolihahmoja, vaan ne muodostuvat toiminnasta ja yksilöllisestä tavasta suorittaa numerot ja olla esillä. Voimamies hymyilee enemmän ja ottaa kontaktia yleisöön. Trapetsinaisen ilme on pääosin vakavan keskittynyt; yksi iso hymy välähtää huojennuksen ilmauksena vaativan numeron päätteeksi. Sukupuolikuvaston kannalta roolijako on virkistävä ja – mikä parasta – vaikuttaa yhtä harkitulta, tietoisesti valitulta ja älykkäältä kuin Sakari Männistön ohjaaman esityksen muutkin osaset.

Ja yllätys, yllätys: tyylikäs ja pelkistetty kokonaisuus ihan ilman juonta ja takaa-ajoja toimii erinomaisesti myös lapsiyleisölle.

Outi Lahtinen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s